Raamattutunti: Aiheena 1.Joh.5.

Alavalikkoon Päävalikkoon
Best viewed with JesusSinun puolestasi
Tämä sivu päivitetty:

SLEY:n na-virkistysillassa Kauhavan Ojutjärven leirikeskuksessa 9.8.2002 pitämäni raamattutunti 1.Joh. kirjeen 5. luvusta.

Usko voittaa maailman

1. Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. 2. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. 3. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. 4. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. 5. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

Johannes kirjoittaa, että jokainen Jeesukseen uskova on syntynyt Jumalasta eli uudestisyntynyt. Uudestisyntymä merkitsee käsitteenä uuden, nimittäin hengellisen elämän alkamista, ja se on Raamatun mukaan sitä, että usko Kristukseen syntyy. Luterilainen oppi opettaa, että olemme jo lapsena kasteessa uudestisyntyneet uskon kautta. Tiedän, että kaikki kristityt eivät muotoile asiaa tällä lailla, ja sinä voit olla aivan rauhassa eri mieltä. Tärkeintä on, että muistamme tänäänkin kysyä itseltämme: olenko minä uudestisyntynyt NYT? Eli olenko minä uskossa Jeesukseen NYT?

Johannes myös tähdentää, että jos me rakastamme Jumalaa, rakastamme myös muita Jumalan lapsia. Koska kristityt ovat Jumalan lapsia, heidän ei pitäisi taistella keskenään. Kristityt ovat taistelussa toisella puolella ja maailma on toisella puolella. Jotta kristityt voisivat taistella vastustajaansa vastaan mahdollisimman tehokkaasti, keskinäinen taistelu on lopetettava. Kovin hyvin kristityt eivät ole tässä onnistuneet, mutta jos katsomme, minkälaiset eri kristillisten ryhmien välit olivat esim. muutama vuosikymmen tai muutama vuosisata sitten, niin edistymistä kieltämättä on mielestäni tapahtunut. Tosin vieläkin saattaa tapahtua, että yhteisneuvottelujen aluksi joku ilmoittaa: ”Jotta pääsisimme mahdollisimman hyvään kompromissiin, ilmoitan heti aluksi, että minun näkemyksessäni ei ole yhtään tinkimisen varaa.”

Johannes puhuu maailman voittavasta uskosta. Mutta mitä usko on? Vaikka monet muuta väittävät, sanoen jopa että usko on ihmisen teko ja että ihminen muka itse päättää uskoa, usko ei kuitenkaan ole ihmisen itsestään puristettavissa. Jos yrität puristaa itsestäsi uskoa, niin yritykseksi se jää. Sen sijaan usko on Jumalan lahja. Ellei Jumala uudestisynnytä eli anna uskon lahjaa, ei ihmiseen ilmesty uskoa. Ei siinä auta mikään uskonnollinen painostus eikä uhkailu. Toki meidän ei pidä jäädä tumput suorina odottamaan uskoon tuloa odottamaan, ajatellen seuraavaan tyyliin: ”katsotaan nyt sitten, antaako Jumala minulle uskoa vai ei, ja Jumalan syytä se on, jos en tule uskoon.” Se sijaan meidän tulee käyttää armon välikappaleita, eli niitä välineitä, joiden kautta Jumala jakaa meille armoaan ja antaa meille uskon ja vahvistaa sitä. Näitä Pyhän Hengen työkaluja ovat mm. Jumalan Sana, kaste, ehtoollinen, synninpäästö, rukous ja uskovien yhteys. Erityisesti niiden välityksellä Jumala toimii keskellämme ja synnyttää ja hoitaa uskoa.

Erityisesti ne kristityt, jotka eivät kasta pieniä lapsia, joskus moittivat luterilaisia siitä että he puhuvat kasteen armosta. Arvelen, että he ajattelevat kasteen armon merkitsevän sitä, että kunhan on kastettu, niin pelastuu, vaikkei uskoisikaan ja vaikka eläisi jumalatonta elämää. Martti Luther tekee asian oikean laidan hyvin selväksi matkaevästä -kirjassa: "Monet esiintyvät, ikävä kyllä, niin kuin haluaisivat jäädä vanhaan mieleensä ja elää lihan himojen mukaan. He tekevät siten pyhästä kasteesta itselleen ainoastaan peitteen synnin harjoittamiselle, ikään kuin heidät sen tähden olisi kutsuttu armon valtakuntaan, että heillä olisi valta tehdä mitä tahansa. Samalla he kuitenkin voisivat luottaa siihen, että Jumala on armollinen. He puolustautuvat näin: "Minä olen heikko ihminen, mutta Jumala antaa kyllä minulle anteeksi." Ei, rakas veli, en minä ole opettanut sinulle, että kaste antaa sinulle vapauden tehdä syntiä. Ainoastaan Kristuksen veren tähden on sinun syntisi annettu anteeksi. Olet saanut armon, että nyt eläisit uutta elämää ja pidättäytyisit tekemästä syntiä. Kasteen armo ja synnin harjoittaminen eivät sovi yhteen. Kasteesi ei auta sinua, ellet pidä sitä pyhänä ja kunniassa. Sinulla on kyllä kristityn nimi, mutta sinä olet hylännyt Kristuksen eikä sinulla ole kristillisyydestä muuta jäljellä kuin varjo, jolla petät itsesi."

Näin siis uskonpuhdistaja Martti Luther sanoo selkeästi. Ja samoin opettaa luterilaisuus. Seuraavaksi Johannes alkaa puhua käskyjen noudattamisesta. Minkä tähden hän sanoo, että Jumalan käskyt eivät ole raskaita? Sen takia, että meillä on Kristus. Meillä on Vapahtaja, joka pois ottaa synnin ja antaa lahjoja ihmisille. Jos Hän kantaa minua olallansa, tahdon tehdä hyvää.

Edellä Johannes on kirjoittanut, että lähimmäisen rakastaminen osoittaa aidoksi Jumalaan kohdistuvan rakkauden. Nyt hän esittää, että usko Jumalaan synnyttää rakkauden Jumalaan. Rakkaus Jumalaa kohtaan ilmenee myös rakkautena kaikkea Jumalan luomaa kohtaan, kaikkiin ihmisiin. Vaikka usko yksin vanhurskauttaa, eikä teoilla ole siinä mitään osuutta, niin usko ei koskaan esiinny yksin, vaan aina tekojen, nimittäin rakkauden tekojen kanssa.

Usko, joka on kaiken tämän takana, on Jumalan lahja, ja koska se on lähtöisin Jumalasta, myös se voittaa tämän maailman. Samoin rakkaus on syntyisin Jumalasta, ja näin ollen rakkaus voittaa maailmaan. Jumalan rakastaminen on hyvin käytännöllinen asia. Se tulee näkyviin suhteessamme Jumalan omiin ja myös hänen käskyihinsä. Rakastakaamme siis lähimmäisemme Kristukselle. Osoittamalla lähimmäisen rakkautta niillekin, jotka eivät sitä mielestämme ansaitsisi, annamme todistuksen Jumalan rakkaudesta. Kun kohtaamme lähimmäisemme rakkaudessa, kohtaamme samalla Kristuksen, kuten Jeesus sanoo: (Matt. 25:40) ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”

Voi tuntua yllättävältä, että Johannes, jota on pidetty nimenomaan "rakkauden julistajana", korostaa käskyjen ja yleensäkin Jumalan tahdon noudattamista. Meidän aikanamme usein ajatellaan, että rakastava ja armollinen Jumala ei vaadi mitään. Johannes näki asian siten, että Jumalan rakkaus tulee esiin myös hänen käskyissään. Jumalan käskyt ovat nimittäin meidän parhaaksemme. Niitä ei ole annettu meidän kiusaksemme, vaan avuksemme. Ne ovat ikään kuin elämän käyttöohjeita, joiden noudattaminen kannattaa. Toivottavasti emme ole unohtaneet käskyjen alkuperäistä merkitystä eli elämän suojelemista ja sen sijaan alkaneet pitää niitä ylimääräisenä taakkana, jonka Jumala on antanut ihmisten kannettavaksi.

Johannes puhuu kirjeessään maailmasta, jonka uskomme voittaa. Sana maailma, varsinkin Johanneksella ja Paavalilla, merkitsee myös jumalatonta ja jumalanvastaista. Johannes tarkoittaa sanoessaan ”Meidän uskomme voittaa maailman”, että uskon kautta Jeesukseen me pääsemme vapaaksi jumalattomuudesta: ei siten, ettei meissä sitä enää olisi, vaan siten, ettei meitä jumalattomuudestamme huolimatta enää tuomita, vaan armahdetaan.

Meidän kristittyjen on hyvä muistaa, että olemme voittajan puolella. Jeesus on jo voittanut, kuten hän myös sanoo Joh 16:33: "Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.". Tämä tosiasia ei ole kuitenkaan kaikkien tiedossa, ja Sielunvihollinen yrittääkin hämätä ihmisiä niin kauan kuin se on mahdollista.

Luther opettaa:

Mikäli siis Kristus armon kautta hallitsee uskovien sydämissä, sikäli ovat synti, kuolema ja kirous olemattomia; mutta mikäli Kristusta ei tunneta, ne jäävät olemaan. Jokainen siis, joka ei usko, on vailla tätä voittoa; sillä »usko on meidän voittomme», niin kuin Johannes sanoo.

Oikea voittava usko on se, joka uskoo että Jeesus on Jumalan poika. Se on Pyhän Hengen kristityn sydämeen vuodattama yliluonnollinen voima. Se tuo sydämiin varmuuden, niin ettei tarvitse horjua sinne tänne omien ajatusten ja mielijohteiden ohjaamina. Se omistaa Jumalan Kristuksessa, jonka kautta hän ilmoittaa tahtonsa ja avaa sydämensä, ja auttaa synnistä ja kuolemasta armoon ja iankaikkiseen elämään. Usko on myös luja luottamus, joka ei turvaa omiin ansioihin, vaan Kristukseen, Jumalan poikaan, ja luottaa että hänen kauttaan saadaan voimaa Perkelettä ja maailmaa vastaan. Sen tähden ei sellainen usko ole kylmä, hidas ja välinpitämätön ajatus, vaan elävä ja toimellinen voima. Jossa se on, sitä seuraa hedelmiä, mutta jos ei seuraa, niin kyseessä ei ole oikea usko ja uudestisyntyminen.

Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1. Joh. 1:7). Tämä juuri on se usko, joka voittaa maailman, sillä se tarttuu evankeliumissa tarjottuun syntien anteeksiantamukseen.

Todistus Jeesuksesta Kristuksesta

6. Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta - ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus. 7. Todistajia on näin kolme: 8. Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi.

Tämä voidaan ymmärtää monellakin tavalla. Johannes on todennäköisesti kirjoittaa näin sen takia, että eräät harhaopit kiistivät tuohon aikaan Jeesuksen olleen tosi Jumala ja tosi ihminen, joka kärsi ja kuoli ristillä. Gnostilaiset opettivat, että Jumala "adoptoi" Jeesuksen omaksi pojakseen Jordanin kasteella, mutta Jumala poistui Jeesuksesta ennen Golgatan ristiä, jolloin ristillä kuoli vain "ihminen Jeesus". Johannes haluaa vakuuttaa, että sama Jeesus, 100% Jumala ja 100 % ihminen, oli läsnä sekä kasteessa Jordanilla, että ristillä.

Kirkkoisä Augustinuksesta alkaen on ajateltu, että tämä kohta voidaan myös ajatella viittaavan Jeesuksen kyljestä ristillä vuotaneeseen vereen ja veteen.

Voidaan myös ajatella, että vesi viittaa kasteeseen ja ehtoolliseen. Näin ollen Pyhä Henki, kaste ja ehtoollinen todistavat yhtäpitävästi. Näitä kahta Jeesuksen asettamaa toimitusta eli kastetta ja ehtoollista, luterilainen kirkko kutsuu nimityksellä sakramentti. Niihin liittyy lupaus syntien anteeksiantamisesta ja ulkonainen armon merkki. Pyhä Henki on läsnä sakramenteissa. Samoin kuin Jeesus tuli luoksemme kerran pyhässä kasteessa, joissa saimme kaikki taivaan lahjat uskolla omistettaviksi, Hän tulee meidän luoksemme tänäkin päivänä, kun polvistumme alttarin ääreen saamaan ehtoollisen lahjan, joka on Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis veri syntiemme anteeksiantamiseksi.

Jeesuksen kyljestä ristillä vuotaneet veri ja vesi myös symboloivat kauniisti ehtoollisen ja kasteen sakramentteja, joissa meille luvataan uskon kautta syntien anteeksiantamus Jeesuksen haavojen tähden. Molemmat, veri ja vesi voidaan nähdä symboloivan myös kastetta, sillä vertauskuvallisesti voidaan sanoa, että kastevesi on verivettä, ja pyhässä kasteessa meidät pestään Jeesuksen verellä. Kasteessa on se, mitä Jeesus verellään ansaitsi meille. Inhimillisillä silmillämme emme näe kasteessa kuin pelkkää puhdasta vettä, mutta Johannes tahtoo avata uskon sisäiset, hengelliset silmämme, ettemme näkisi ainoastaan vettä, vaan myöskin Herramme Jeesuksen Kristuksen veren. Kun nyt puhtaasti ja selkeästi saarnataan, että meidät Jeesuksen veren kautta lunastettu ja kasteessa olemme tämän lahjaksi saaneet, ja kun tätä sanaa vedestä ja verestä on kuultu, niin Pyhä Henki todistaa, että tämä sana on totuuden Hengestä ja on itse totuus. Näin Henki, vesi ja veri todistavat yhtäpitävästi.

9. Hyväksymmehän me ihmistenkin todistuksen, ja Jumalan todistus on paljon painavampi. Tämä on Jumalan todistus: hän on todistanut Pojastaan. 10. Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. Mutta jokainen, joka ei Jumalan todistusta usko, tekee hänestä valehtelijan, hän kun ei usko itse Jumalaa.

Erilaisten uskontojen runsauden keskellä voi tulla mieleen kysymys: Onko kristinusko oikeassa? En taida pystyä sitä sinulle tyhjentävästi älyllisesti todistamaan. Mutta yksi kokeellinen asia voi auttaa tällaisessa kysymyksessä. Jeesus sanoi: "Joka tahtoo noudattaa Hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani" (Joh. 7:17) Jos ihminen etsii vakavasti totuutta siten, että hän toisaalta tahtoo tehdä totuuden mukaan ja toisaalta näkee totuuden itsestään, joka on: ”olen syntinen ja itsessäni Jumalalle kelvoton ihminen”, hän voi saada sisimpäänsä todistuksen siitä, että on oikealla tiellä. Kuten Johannes siis kirjoittaa: "Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään" (1. Joh. 5:10). Oikea ja terveellinen oppi kristillisestä uskosta on, että se on varma vakuutus ja todistus sydämessä, joka ei epäile, ettemme Kristuksessa olisi Jumalan lapsia ja omistaisi syntien anteeksiantamusta ja iankaikkista elämää.

11. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. 12. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.

Jumala on siis jo antanut uskovilleen iankaikkisen elämän. Koska Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemisellaan voitti kuoleman vallan, meillä on varma toivo siitä, että elämämme ei pääty kuolemaan. Oikeastaan me emme elä iankaikkista elämää ainoastaan joskus tulevaisuudessa taivaassa, vaan Jeesukseen kastettuina ja häneen uskovina saamme elää iankaikkista elämää jo täällä maan päällä. Tosin täällä maan päällä riemumme on vielä kovin vajavaista ja monenlaisiin ahdistuksiin kätkettyä, mutta kerran taivaassa kaikki kyyneleemme pyyhitään. Jakeessa 12 myös muistutetaan siitä, että iankaikkinen kohtalomme ratkaistaan jo täällä maan päällä ollessamme: Jos turvaudut Jeesukseen, saat iankaikkisen elämän, mutta jos hylkäät Jeesuksen, menetät myös iankaikkisen elämän.

Jumala kuulee pyyntömme

13. Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä. 14. Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. 15. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme.

Rukous ei ole jokin hengellinen suoritus tai pakkopulla vaan se on kristityn etuoikeus lähestyä Jumalaa. Voimme luottaa siihen, että Jumala kuulee kaikki rukoukset. Joku on sanonut vähän vitsikkäästi, että rukouksiin Jumala vastaa joskus ”kyllä”, joskus ”ei ” ja joskus ”et voi olla tosissasi !”. Mutta miksi Jumala joskus viivyttää rukoukseen vastaamista? Hän voi tehdä niin koetellakseen kärsivällisyyttämme ja uskomme kestävyyttä. Hän myös muistuttaa meitä hitaudestamme ja kovakorvaisuudestamme, kun hän huutamalla kutsuu meitä parannukseen. Myös hän kehottaa meitä rukoilemaan ahkerammin ja iloitsemaan sitä enemmän, kun hän kuulee rukouksemme ja auttaa meitä.

Rukous synnintekijän puolesta

16. Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan. 17. Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan.

Johanneksen sanat "synti, joka on kuolemaksi" ja "synti, joka ei ole kuolemaksi" herättävät paljon kysymyksiä. Onko olemassa sellaistakin syntiä, jota voi tehdä turvallisin mielin? Ja onko toisaalta sellaistakin syntiä, että se sulkee pois jo esirukouksenkin? Tässäkin kohdassa Raamattu edellyttää lukijaltaan alkukirkon tapojen tuntemusta. Alkukirkko ymmärsi koostuvansa syntisistä ihmisistä, jotka tarvitsivat armoa ja anteeksiantamusta. Silti oli olemassa asioita, joiden takia ihminen ajettiin ulos seurakunnasta. (Esim 1. Kor 5:1-5). Kirkkokuri oli nykymittapuun mukaan ankara, mutta ehkä se myös oli osa sielunhoitoa. Ulos ajettu ainakin tiesi olevansa matkalla helvettiin, ellei katuisi ja tekisi parannusta. Takaisin sai tulla ja anteeksiantamuksen sai omistaa uudelleen. Se merkitsi laumaan palaamista, luopumista harhaopeista tai jostakin karkeasta julkisynnistä, jolla ihminen oli pilkannut Jumalaa. Meistä tuntuu varmaankin yllättävältä ja karulta tuo alkukirkon kirkkokuri. Nykyäänhän ainakaan kansankirkossamme tällaista ei käytännössä harjoiteta lainkaan. Se johtunee mm. meidän yksilökeskeisestä ja liberaalista ajastamme. Joskus tuntuu, että kirkko kuvittelee, että helvetin tie on tullut kapeammaksi ja taivaan ovi leveämmäksi, kun se ei enää varoita ja kehota ihmisiä parannukseen. On toisaalta hyvä, että kirkossa on katto korkealla ja seinät leveällä siten, että tilaa on erilaisille ihmisille ja armoa julistetaan kaikille, mutta en voi olla välttymättä ajatukselta, että julkijumalattomia ei haluta häätää kirkosta jo siksikin, että kirkko samalla menettäisi verotulojaan.

Voi myös olla, että Johannes viittaa Pyhän Hengen pilkkaan mainitessaan synnin, joka on kuolemaksi, erotukseksi niistä synneistä, jotka eivät johda kuolemaan. Kaikki syntihän toisaalta on kuolemaksi, mutta Pyhän Hengen pilkka johtaa iankaikkiseen kuolemaan. Pelkäätkö sinä tehneesi kuolemansynnin? Älä pelkää, sillä sellainen ihminen, joka on syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan, on niin paatunut Jumalaa kohtaan, ettei tunne minkäänlaista syyllisyyttä asiasta. Pyhän Hengen pilkka on jotain äärimmäisen syvää epäuskoa. Johannes tarkoittanee, että uskovakin tekee syntiä, ja kehottaa rukouksen avulla taistelemaan syntiä vastaan.

Jeesus Kristus, iankaikkinen elämä

18. Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. 19. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. 20. Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. 21. Lapseni, pysykää erossa vääristä jumalista!

Mitä tämä tarkoittaa? Puhuuko Johannes ristiin, sillä esim.1 Joh. 1:8: sanoo: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.” ja jae 10 sanoo: ”Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.” Asia ratkeaa siten, että uskomme ja opetamme, että ihminen on samalla kertaa syntinen ja pyhä.

Me kaikki synnymme syntisinä, elämme syntisinä ja kuolemme syntisinä. Raamattu kertoo meille varmana asiana, että elämämme riippuu ainoastaan Jumalan hyvyydestä ja syntien anteeksiantamisesta. Jumala on luvannut olla katsomatta meidän syntejämme, jos vain uskomme Jeesukseen.

Johannes siis tarkoittanee, että Jumala katselee uskoviaan Jeesuksen sovitustyön läpi, ikään kuin me emme tekisi syntisiä, vaikka syntiä teemmekin. Synti voitettiin ja sovitus tapahtui Golgatan keskimmäisellä ristillä ja tämä ei tarkoita, että synti meistä hävisi olemattomiin silloin, vaan sitä, että Jumalan mielessä, ”in foro divino, taivaallisella torilla” tapahtui muutos: Jumala ei näekään meitä syntisinä, vaan vanhurskaina. Meissä oleva vanhurskaus on siis lainavanhurskautta, ns. vierasta vanhurskautta. Itsessämme ei meillä vanhurskautta ole, vaan uskon kautta saamme omistaa Jumalan lahjavanhurskauden itsellemme.

Toisaalta Johannes saattaa muistuttaa, että uskovan ei tule tehdä tahallisesti, jatkuvasti syntiä, vaikka syntiin lankeaakin. Kuitenkin jos olemme rehellisiä, niin väitän, että meistä jokainen tekee syntiä myös tahallisesti. Jos joku muuta väittää, niin hänellä on mielestäni hyvin suppea syntikäsitys tai sitten hän on langennut farisealaiseen tekopyhyyteen. Ja se on mielestäni erityisen vaarallista. Fariseuksen kiitosrukouskin ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani.” vain ilmensi hänen omavanhurskauttaan.

Se joka ei tunne itseään enää syntiseksi, ei tarvitse Jeesustakaan, sillä ”eiväthän terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat”. Mutta taivaaseen ei omasta mielestään synnittömiä pääse, ainoastaan Jeesuksen verellä pestyjä, armahdettuja, syntisiä. Room 5:20-21 lohduttaa meitä: ”Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden."

Kirjeen viimeisissä jakeissa tulee edelleen ilmi, että Johanneksen ensimmäinen kirje on samalla kertaa ankara ja kova sekä sielunhoidollinen ja lämmin. Johannes teroittaa, että Jumalasta syntynyt ei ole Pahan eli Sielunvihollisen vallassa niin kuin maailma. Me pelastumme Kristuksen tähden, joka on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. Joka kieltää Jeesuksen, on epäjumalanpalvelija ja sellaisesta Johannes varoittaa ankarasti. Näin siis kirjeen viimeiset sanat teroittavat samaa, mitä koko kirje. Kristityn tulee elää niin kuin Jumalan lapsen tulee, eikä maailman tavoin. Meidän on pysyttävä Kristuksessa, sillä hän on syntisen ihmisen ainoa toivo. Näihin kahteen ajatukseen mahtuukin valtaosa Johanneksen ensimmäisen kirjeen sanomasta..

Rukoilkaamme:

Rakas Taivaallinen Isä. Armahda meitä ja anna meille syntimme anteeksi hyvyytesi tähden ja pese meidät puhtaaksi laupeutesi tähden. Anna meidän voimaa seurata sinua ja noudattaa sinun tahtoasi. Kun horjahtelemme kaidalta polulta pois, ohjaa meidät takaisin oikealle tielle. Jeesuksen nimessä, aamen.


Jos lukemasi on auttanut sinua tai herättänyt ajatuksia, olisin ilahtunut, jos lähetät minulle sähköpostia.


1. Kor 1:18
Sivun alkuun