Ongelmana naispappeus?

Alavalikkoon Päävalikkoon
Best viewed with JesusRaamattu
Tämä sivu päivitetty:

Murheellisena olen joutunut näkemään, kuinka ns. virkakysymys eli suomeksi sanottuna naispappeus on jakanut kristittyjen rivejä. Olen murheellinen erityisesti siksi, että naispappeuden vastustajat syyttävät usein kovaäänisesti ja jyrkkäsanaisesti naispappeuden hyväksyjiä siitä, että nämä eivät ota Raamattua vakavasti eivätkä tahdo olla sille kuuliaisia. Mutta minun mielestäni siitä ei ole kysymys. On kysymys erilaisesta Raamatun TULKINNASTA.

Esimerkiksi eräs kirkkoherra Kotimaa-lehdessä (33/2002) korottaa oman naispappeutta vastustavien ryhmänsä, ”joukon Kristuksen pieniä lampaita, jotka tahtovat kuulla Hänen ääntään ja noudattaa Hänen tahtoaan”, kuten hän asian ilmaisi, ainoaksi Jumalan sanaa uskon ja opin ylimpänä ohjeena pitäväksi joukoksi. Samalla hän antaa ymmärtää, että toisella puolella on mm. ”maallistunut yhteiskunta humanistisine ideologioineen, suuri joukko kirkon uskosta ja elämästä vieraantuneita kansalaisia ja kirkon liberaalit ja salonkikelpoisuutta vaalivat tahot” joka kiusaa tätä omaa pienten ja puhtaiden, uskollisten lampaiden ryhmäänsä. Ärhäkkäät naispappeuden vastustajat myös peräänkuuluttavat suvaitsevuutta itseään kohtaan mutta samalla syyttävät naispappeja niin vakavasta synnistä, etteivät voi olla edes samassa jumalanpalveluksessa naispappien kanssa. Miksi he eivät tee listaa muistakin yhtä pahoista synneistä, joita tekevien kanssa ei voi olla kirkossa yhtä aikaa?

Minä tahdon hyväksyä naispappeuden vastustajat siten, että en halveksi heidän uskoaan tai vilpittömyyttään. Toivon myös, että heille on jatkossakin tilaa kirkossa. Mutta toivon, etteivät he kyseenalaistaisi naispappeuden hyväksyjien uskoa ja vakaumusta -ja jopa taivaskelpoisuutta. Eivätkä he saa syrjiä naispappeja.

Miten itse olen asian ymmärtänyt? Alkukirkossa naiset ottivat aktiivisesti osaa seurakuntatyöhön, puhuivat seurakunnassa opetus- tai saarnavirassa. Esimerkiksi naisapostoli Junia mainitaan Room 16:7. Niin miehet kuin naisetkin rukoilivat, opettivat ja profetoivat. Paavali näyttää kirjeissään puuttuvan tähän. Mutta oliko naisten tosiaan vaiettava seurakunnassa?

Paavalin kirjeessä korinttilaisille sanotaan (1. Kor 14:33b-35) "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."

Tämä on ensimmäinen Raamatun kohta jolla naispappeutta yleensä vastustetaan. Mutta ei tässä puhuta mitään naispappeudesta, vaan puhekiellosta. Ja jos tämä tulkitaan kirjaimellisesti, niin kuin naispappeuden vastustajat vaativat, eivät naiset saisi seurakunnassa puhua yhtään mitään: eivät lukea raamatuntekstejä jumalanpalveluksessa, eivät lukea rukouksia, eivät pitää raamattutunteja eivätkä opettaa pyhäkoulussa. Eikä puhua mitään muutakaan. Jos luemme tuon Raamatun kohdan tarkemmin, huomaamme, että Paavalin kielto koskee nimenomaan tietynlaista puhetta: kysymyksien esittämistä. Ehkäpä puhekielto tarkoitti sitä, ettei seurakunnassa tulisi tehdä opetusta häiritsevä kysymyksiä. Ehkä naiset Korintin seurakunnassa olivat innostuneet tekemään niin paljon kysymyksiä, että häiritsivät opetustilaisuuksia siten, että Paavalin piti puuttua tähän. On myös mahdollista, että tuo kohta Raamatussa on myöhempi lisäys. Nimittäin joissakin varhaisissa kreikankielissä käsikirjoituksissa kohta on nykyisellä paikallaan ja joissain vasta luvun lopussa. Se selittäisi myös miksi kohta tuntuu töksähtävältä. Nykyisessä muodossaanhan Paavali puhuu edellä henkilahjoista, sitten yht'äkkiä siirtyy aivan toiseen asiaan, palatakseen taas jakeessa 36 henkilahjoihin. Ehkä jakeet lisättiin kirjeen reunaan ensimmäisen vuosisadan lopulla. Kirjettä kopioitaessa sitten jotkut sijoittivat jakeet nykyiseen kohtaan ja toiset luvun loppuun.

Toinen kohta, jolla miehistä saarnavirkaa kannatetaan, on 1.Timoteuskirjeen 2. luvun jae 12: "Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti." Tässäkin puhutaan vain opettamisesta, ei pappeudesta. Jos tämäkin otetaan kirjaimellisesti, ei nainen saisi toimia koulun opettajanakaan. Eivätkä pitää raamattutunteja eivätkä opettaa pyhäkoulussa. Miksi naispappeuden vastustajat tätä eivät ota kirjaimellisesti? Hekin ymmärtävät, että ohje on aikaansa sidottu.

Sitten on kolmas kohta, 1. Tim 3:2-7: "Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan."

Eli kun siinä sanotaan, että seurakunnan kaitsijan on oltava yhden vaimon mies, kiinnitetään huomio siihen, että hänen on oltava MIES. Mutta onko lauseen pääpaino sanalla mies? Jos tämäkin lause luetaan sellaisena kuin se on, ei pappi saisi olla naimaton tai leski, koska hänellä on oltava vaimo. Mutta eihän tätäkään vaadita. Eiköhän lauseen tarkoitus ole sanoa: " seurakunnan kaitsijan on oltava uskollinen puolisolleen". Eli ei saa olla mikään huorintekijä.

1. Tim 3. luku on huono peruste kieltää naisilta paimenen virka myös siksi, että heti perään (1. Tim 3:12) luetellaan seurakuntapalvelijan eli diakonin ominaisuuksia (1. Tim 3:12): "Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään." Eli diakoninkin tulee olla "yhden vaimon mies". Mutta eivät naispappeuden vastustajat sitä vaadi, että diakonin tulee olla mies, vaan hyväksyvät naisdiakonit. Roomalaiskirjeestä näemme (Room. 16:1), että Foibe -niminen nainen toimi Kenkrean seurakunnan diakonina. Eikä Paavalilla ollut mitään sitä vastaan.

Naispappeuteen torjuvasti suhtautuvat usein sanovat kannattavansa perinteistä virkakäsitystä. Ilmaisu on mielestäni epätarkka. Roomalais-katolisella kirkolla pappisvihkimys oli ja on edelleen sakramentti. Uskonpuhdistuksen aikaan luterilainen kirkko vähensi sakramenttien määrän kahteen, kasteeseen ja ehtoolliseen. Vain nämä kaksi toimitustahan ovat sellaisia, joihin liittyy Jeesuksen asetus ja käsky, lupaus syntien anteeksiantamisesta ja ulkonainen merkki (kasteessa vesi ja ehtoollisessa leipä ja viini). Samalla kun luterilaisuus poisti pappisvihkimyksen sakramenttien joukosta, syntyi samalla uusi, luterilainen virkakäsitys. Uskonpuhdistuksessa syntyneen uuden virkakäsityksen mukaan esimerkiksi papeille annettiin aikaisemmasta poiketen mahdollisuus solmia avioliitto, koska järkisyyt eivät estäneet sitä. Luterilaisen virkakäsityksen mukaan kirkko saa käyttää järkeä ja määrätä itse esimerkiksi papiksi vihittävältä vaaditun koulutustason, pappisvihkimyksen kaavan ja pappisviran avaamisen tarvittaessa myös naisille. Luterilainen virkakäsitys ei muuttunut silloin, kun pappisvirka suomessa avattiin naisille. Tällöin vain sovellettiin jo olemassa olevaa luterilaista virkakäsitystä. Ymmärtääkseni ei siis olisi ollut teologisia esteitä avata papin virka naisille jo keskiajalla, heti uuden luterilaisen virkakäsityksen synnyttyä. Käsittääkseni käytännölliset syyt sen sijaan tuolloin vielä estivät naispappeuden; aika ei ollut vielä kypsä naispappeuteen, kulttuuri ja yhteiskunta olivat vielä liian mieskeskeisiä, patriarkaalisia. ”Perinteinen virkakäsitys” on siis pitkälti roomalais-katolinen virkakäsitys. Luterilainen virkakäsitys taasen on sellainen, että se hyväksyy naispappeuden, koska järkisyyt eivät sitä enää estä. Naispappeuteen torjuvasti suhtautuvat voisivat siis selvyyden vuoksi sanoa omaavansa roomalais-katolisen virkakäsityksen, ja naispappeuden hyväksyjät puolestaan voivat sanoa virkakäsityksensä olevan syvästi luterilainen.

Juutalainen (ja osin kreikkalainenkin) yhteiskunta oli patriarkaalinen, mieskeskeinen. Monet olisivat pitäneet sopimattomana naisen esiintymistä opettajana. Naista ei tuolloin arvostettu samalla lailla kuin miestä. Oli siksi luontevaa ajatella, että seurakunnan johtajan tuli olla sellainen henkilö, jota kaikki saattoivat arvostaa. Oli siis hyviä syitä toimia siten kuin Paavali ja alkukirkko tekivät. Mutta kun tavat muuttuvat, voivat myös järjestyssäännöt muuttua. Nykypäivän Suomessahan naiset voivat toimia poliiseina, tuomareina ja lääkäreinä -ja usein jopa miehiä paremmin. Minun on vaikea kuvitella, miksi nyky-yhteiskunnassa vielä pitäisi olla joku sellainen ammatti, jossa naiset eivät saisi toimia. Olen myös itse nähnyt, että Jumala käyttää työssään naisia -myös pappeina.

Haluan toisaalta huomauttaa, että mielestäni media ja kansalaiset vaativat väärällä tavalla luterilaisesta kirkolta paljon enemmän kuin muilta uskonnollisilta yhteisöiltä. Eikö kaikkia uskonnollisia yhteisöjä pitäisi kohdella tasavertaisesti (toisaalta mukaan lukien yhtäläinen verotusoikeus!)? Jos joku luterilainen pappi ei hyväksy naispappeutta, niin siitä nostetaan hirveä haloo, että se pappi on ”epätasa-arvoinen”. Ja vaaditaan muutenkin, että kirkon on noudatettava maallistuneen yhteiskunnan kaikkia tapoja. Mutta miksi muilta kirkkokunnilta ei vaadita, että niiden on hyväksyttävä naispappeus? Ortodoksikirkko ja Roomalais-katolinen kirkko eivät ole tietääkseni edes keskustelleet pappisviran avaamisesta naisille, saati sitten harkinneet sitä. Miksi siitä ei tehdä hirveätä numeroa? Ja entä kaikki ns. vapaat seurakunnat (esim. helluntai-, vapaa-, metodisti, adventti-, metodisti ja baptistiseurakunnat)? Tietääkseni niissä vain harvoissa toimii naisia pastoreina. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että myös luterilainen kirkko on nimenomaan uskonnollinen yhteisö, jolla on oltava oikeus toiminnassaan toimia pyhänä pitämänsä kirjan, Raamatun, ohjeiden mukaan ja tulkita Raamattua niin kuin parhaaksi näkee. Onhan Suomessa uskonnon vapaus. Luterilaisen kirkon ei tulisi olla (vaikka se sitä mielestäni pitkälti onkin) byrokraattinen, valtion ja kuntien kanssa naimisissa oleva laitos, vaan itsenäinen, uskonnollinen yhteisö. Näin ollen naispappeutta luterilaisessa kirkossa, kuten ei muissakaan kirkoissa, ei tule vaatia maallistuneen yhteiskunnan tarpeiden ja vaatimusten perusteella, vaan asialla on oltava ennen kaikkea teologiset perusteet, jotka jokainen kristillinen yhteisö saa mielestäni uskonnon vapauden perusteella itse Raamatusta tulkita niin kuin parhaaksi näkee.

Kristityt voivat päätyä erilaisiin lopputuloksiin tällaisissa kysymyksissä, kuten naispappeus on. He voivat kuitenkin kunnioittaa toisiaan, kun he huomaavat, että myös vastakkaisen mielipiteet esittäjät rehellisesti haluavat noudattaa Jumalan tahtoa sellaisena kuin se on Raamatussa ilmoitettu. Tätä toivon.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hyväksynyt naispappeuden jo yli 20 vuotta sitten. Nyt kysymys onkin siitä, että työntekijän on noudatettava työnantajansa sääntöjä. Tämä koskee myös pappeja. Siksi nähdäkseni luterilaisen kirkon sisällä toimivilla naispappeutta vastustavilla papeilla on kolme vaihtoehtoa: 1) heidän on vakaumuksestaan huolimatta suostuttava yhteistyöhön naispappien kanssa, tai 2) hakeuduttava kirkossa vain sellaisiin tehtäviin, joissa voivat toimia vakaumuksensa kanssa. Jos kumpaankaan näistä ei suostuta, kolmanneksi vaihtoehdoksi jää oman kirkon perustaminen. Sellainen tilanne on kestämätön, että ei suostutakaan tulemaan jumalanpalvelukseen töihin, jos työvuoroon osuva työkaveri sattuu olemaan "väärää" sukupuolta.

Näyttää siltä, että esim. SLEY romuttaa taloutensa ja toimintansa nykyisellä jyrkällä linjallaan, kun seurakunnat vetävät taloudellisen tukensa pois. Miksi kirkon pitäisikään tukea sellaista toimintaa, joka vastustaa kirkon toimintaa? Ajautuminen ulos kirkosta olisi kuitenkin valitettavaa, sillä silloin kirkkomme menettää paljon hyviä, selkeää ja kirkasta evankelimia julistavia pappeja. Siksi suosittelen vaihtoehtoa 1).

Jos lukemasi on auttanut sinua tai herättänyt ajatuksia, olisin ilahtunut, jos lähetät minulle sähköpostia.


1. Kor 1:18
Sivun alkuun