Oma tarinani

Alavalikkoon Päävalikkoon
Best viewed with JesusSinun puolestasi
Tämä sivu päivitetty:

Jos olet utelias lukemaan, miten minusta on tullut kristitty...

Ensiksi synnyin maailmaan ja sain kasteen kolmiyhteisen Jumalan nimeen

Synnyin loppuvuodesta 1969 Paattisilla (Turussa) ja sain kasteen 18.1.1970. Lapsena minulle opetettiin mm. iltarukous, kävin pyhäkoulussa ja joskus kirkossakin. Mitenkään erityisen runsaasti hengelliset asiat eivät kodissamme kuitenkaan olleet esillä. Isoäideilleni huomasin myös uskon Jumalaan merkitsevän jotakin: en voinut olla huomaamatta, että he mm. kuuntelivat radiosta jumalanpalveluksia ja hartauksia. Molemmat isoäitini omistivat myös Siionin kanteleen (evankelisen herätysliikkeen laulukirja), ja äidinäitini kertoi joidenkin hengellisten laulujen olevan hänelle erityisen rakkaita, kuten laulu "Kiitos sulle Jumalani". Olin kuullut myös, että isäni lapsuudenkodissa oli pidetty hengellisiä kokouksia.

Varhaisnuoruudestani

Lapsena usko Jumalaan oli minulle jotenkin itsestään selvää. En muista koskaan varsinaisesti kyseenalaistaneeni uskoa Jumalaan ja Jeesukseen. Kunnioitin myös Raamattua, ajattelin, että se ei ole aivan tavallinen kirja, vaan että siinä itse Jumala puhuu. Muutimme Keuruulle v.1984 ja siellä kävin rippikoulun v.1985. Koin sen pääasiassa myönteisenä asiana. Opin joitakin asioita kristinuskosta, sain myös oman Raamatun, jota vähän lueskelin rippikoulun jälkeenkin. Seurakuntayhteyttä ei kuitenkaan muiden ikäisteni kanssa syntynyt -en tiedä olisiko sellaista paikkakunnalla oikein ollutkaan.

Nuoruusikä

Lukioikäisenä jotenkin muut kuin uskonnolliset asiat kiinnostivat enemmän. Lukiossa panostin niihin aineisiin, joita arvelin tarvitsevani myöhemmin, ja jotka minua kiinnostivat. Näitä olivat esim. matematiikka, fysiikka, kemia ja biologia. Uskontoläksyt jäivät lukematta, uskonto ei aiheena kiinnostanut eikä uskonnonkokeistakaan aina tullut niin hyviä arvosanoja. Silti varsinaisesti uskostani Raamatun Jumalaan en luopunut. Kuitenkaan uskon asiat eivät ollet minulle eläviä ja kovin tärkeitä tuolloin.

Nuorena aikuisena

Pääsinkin sitten heti lukion jälkeen v. 1988 opiskelemaan lääketiedettä Tampereelle. Jumala kai minua johdatti -niin uskon. Ensimmäisenä opiskeluvuotena (muistaakseni syksyllä 1988) kävin kerran jossakin opiskelijoiden kristillisessä illassa. Minusta tuntui, että minulta puuttuu jotakin, mitä näillä ihmisillä on. Ajattelin, että minun pitää saada tutustua näihin asioihin ensin rauhassa itsekseni, ennenkuin voisin mennä muiden kristittyjen "pippaloihin".

Teetupa

Viikonloppuisin kävin kotipaikkakunnallani Keuruun Haapamäellä. Muistaakseni keväällä 1989 huomasin, että perjantai-iltaisin Haapamäen nuorisotalolla on teetupa, jota uskovaiset miehet pitävät. Teetupa oli Haapamäen helluntaiseurakunnan järjestämää toimintaa. Sitä vetivät lähinnä saarnaaja Osmo Kuusinen sekä Reijo Ylä-Soininmäki. Mielenkiintoni alkoi herätä yhä voimakkaampana. Minusta tuntui, että nämä miehet ottavat uskon asiat ihan tosissaan ja ihailin ja arvostin sitä kovasti. Näille helluntaiveljille olen vilpittömästi kiitollinen.

Pyhän Hengen teot

Pian sen jälkeen, kun olin alkanut vierailla teetuvalla, siskoni koki hengellisen heräämisen, uskoon tulon. Hän kertoi kokemuksistaan myös minulle, enkä voinut olla huomaamatta myönteistä muutosta, mitä hänessä oli tapahtunut. Hengelliset asiat alkoivat kiinnostaa yhä enemmän. Keskustelin runsaasti mm. karismaattisista ilmiöistä ja armolahjoista em. teetuvan miesten kanssa. Kirjaston hylly: "Luokka 2, Uskonto", alkoi myös kiinnostaa. Antikvariaattit tulivat myös tutuiksi. Niistä kun sai usein halvalla uskonnollisia kirjoja. Luin hyllymetreittäin kristinuskoa käsitteleviä kirjoja, ensin alkoivat kiinnostaa Jeesus-henkilöä käsittelevät kirjat sekä Pyhää Henkeä ja karismaattisia ilmiöitä käsittelevät kirjat. Aloin lukea ahmien myös rippi-Raamattuani, jonka kaivoin taas hyllystä käyttöön.

Kastekriisi

Jatkoin teetuvalla käyntiä. Teetuvan Osmo ja Reijo helluntailaisina luonnollisesti alkoivat ottaa esille kasteasian, eli uskoon tulemisen jälkeen ihmisen tulisi olla kuuliainen Jumalalle ja mennä kasteelle. No, minähän tiesin, että minut on jo lapsena kastettu, joten ajattelin, että minun on ensin otettava selvää, onko lapsikasteeni oikea, ja jos päädyn tulokseen, että lapsikaste ei ole oikein, sitten menen kasteelle. Seuraavaksi marssin taas kirjastoihin ja antikvariaatteihin ja luin suunnilleen kaikki kastetta käsittelevät kirjat (sekä lapsikasteen puolesta että sitä vastaan kirjoitetut), joita käsiini sain. Johtopäätökseni "kastekriisistäni" oli: Lapsena saamani kaste on pätevä. Tarkemmin kaste -pohdiskelujeni tuloksia voit lukea "Kaste" -sivultani.

Asioiden selkiytyminen

Kasteasian selkiytymisen käytännön seuraus oli myös se, että sen jälkeen tiesin, että en voi liittyä helluntai-, vapaa-, baptisti- tai vapaaseurakunnan jäseneksi, sillä näitten seurakuntien jäsenyys olisi edellyttänyt uutta kastetta. Piti alkaa miettiä, mistäpäin luterilaisen kirkon piiristä voisi löytyä uskovien yhteyttä. Lainasin kirjastosta "Mihin Suomi uskoo" -kirjan, kaivoin myös vanhat uskonnonkirjani esiin (jotka olivat jääneet aiemmin huonolle lukemiselle). Niissä kun "esiteltiin" myös ev.lut kirkon sisäisiä herätysliikkeitä. Tampereelle oli onneksi aika paljon valinnanvaraa ja kävin "kokeilemassa" useitakin kristillisiä opiskelijapiirejä. Ev.lut kirkon sisäisten herätysliikkeiden lisäksi kävin toki edelleen myös silloin tällöin vapaa- ja helluntaiseurakunnassa vierailulla, sillä toki havaitsin niissäkin paljon hyvää kristillisyyttä, vaikka kasteasiasta olinkin eri mieltä.

Kristittyjen yhteyden löytäminen

Jonkinlaisen oman "hengellisen kodin" Tampereelta löysin Kansan Raamattuseurasta. Koin siellä aitoa, lämmintä ja turvallista kristittyjen yhteyttä. Tuolloin oli ehkä vuosi 1991. Minua alkoivat vähitellen kiinnostaa teologiset ja dogmaattiset asiat yhä enemmän. Lutherin kirjoitukset tulivat erityisen rakkaiksi, samoin ev.lut kirkon tunnustuskirjat olivat mielestäni mielenkiintoista luettavaa, vaikka ne monen mielestä ovatkin kuivaa tekstiä. Mutta halusin kiihkeästi opiskella: Mitä opettaa se kirkko, johon kuulun, onko sen opetus Raamtun mukaista ja mitä sen kuuluisi opettaa, jos se itseään luterilaiseksi kutsuu. Luterilainen uskonoppi tuntui minusta järkevältä ja turvalliselta.

Armeijaan

Tampereella oleskelin valmistumiseeni, vuoden 1994 alkuun saakka. Sen jälkeen oli aika mennä armeijaan. Sen suoritin aseettomana ja lähinnä varusmieslääkärinä toimien. Armeija oli hengellisesti melko kuivaa aikaa, onneksi muutamiin tunnustaviin kristittyihin kuitenkin tutustuin sielläkin.

Etelä-Pohjanmaa ja Kansanlähetys

Armeijan jälkeen v. 1995 pääsin Etelä-Pohjanmaalle töihin. Kansan Raamattuseuran toimintaa sieltä ei löytynyt, mutta löysin Kansanlähetyksen nuorten aikuisten raamattupiirin. Kansanlähetyksen tiesin kuuluvan osaksi ns. viidesläistä herätysliikettä (uuspietismiksikin sitä kutsutaan), ja samaan viidesläisyyteen yleensä Kansan Raamattuseura lasketaan kuuluvaksi, vaikka Kansan Raamattuseura onkin mielestäni enemmän evankelioiva (ja karismaattinen) palvelujärjestö kuin uuspietististinen liike. Kansanlähetyksellä on mielestäni hyvä näky (evankeliokaa kansa evankelioimaan kansoja) ja monella tapaa hyvä käytäntö.

SLEY ja evankelisuus

Vuoden 1997 tienoilla se Kansanlähetyksen raamattupiiri, jossa olin käynyt, jotenkin kuihtui kasaan. Sen jälkeen evankelinen herätysliike, SLEY:n opiskelija- ja nuorten aikuisten piiri ja evankelisuuden teologiset (opilliset) näkemykset tuli läheiseksi, ja olen kokenut esim. "evankelisuuden isän", F.G. Hedbergin kirjoitukset rakkaiksi ja vapauttaviksi. Evankelisen laulukirjan, uuden Siionin Kanteleen, olen myös "ottanut omakseni". Erosin kuitenkin SLEY:n jäsenyydestä v.2008, koska en hyväksy SLEY:n jyrkkää linjaa naispappeuden vastustamisessa. Vuodesta 1996 alkaen olen vaimoni suvun kautta päässyt tutustumaan myös herännäisyyteen eli körttiläisyyteen. Siionin virret (herännäisyyden laulukirja) on tullut myös tutuksi, samoin kesäiset herättäjäseurat. Herännäisyydessä arvostan ihmisen nöyrää asennetta Jumalan edessä. Koen kuitenkin omakseni eniten evankelisen, iloisen uskon, joka sallii rohkeasti luottaa Jumalan sanan armolupauksiin. Yhteiskristillisessä Gideonien toiminnassa olen ollut mukana v:sta 2005 alkaen.

Yhteenveto

Minä en siis voi sanoa mitään tiettyä uskoontulopäivää. Jos haluan jonkin päivän nimetä, niin olkoon se sitten kastepäiväni vauvana. Jumalan käsittämättömän laupeuden ja armon ymmärtäminen ovat syventyneet vähitellen. Uskonoppini on lähinnä luterilaisen perinteen mukainen ja evankelisen opin mukainen. Hengellisinä "suurmiehinä" arvostan mm. Martti Lutheria ja Fredrik Gabriel Hedbergiä.

Miksi siis olen kristitty? Vastaan luterilaisen käsityksen mukaisesti: Minut on kastettu, olen kuullut Jumalan sanaa julistettavan ja Pyhä Henki on sen tehnyt eläväksi. Kunnia siis Jumalalle, ei minulle. Minä itse olen yrittänyt vastustaa Jumalaa, mutta Hän on ollut armollinen minulle. En halua tyrkyttää uskoani enkä pakottaa ketään siihen (enkä siihen pystyisikään). Enkä minä halua tuomita ketään kadotukseen. Mutta kerron mielelläni uskostani niille, jos joku siitä kysyy ja haluaa siitä asiallisesti keskustella. Haluan painottaa kahta asia, jotka voivat näyttää keskenään ristiriitaisilta, mutta eivät sitä silti mielestäni ole: Yhtäältä sitä, että usko on kokonaan Jumalan teko ja lahja, mutta toisaalta: Jokainen ihminen on kuitenkin vastuussa omista teoistaan. Vastuussa myös siitä, jos hän tietoisesti kääntää selkänsä Golgatan keskimmäisellä ristillä hänenkin puolestaan verta vuotaneelle Vapahtajalle. Kun kaikkivaltias Jumala kutsuu, on varsin arveluttavaa sanoa: "Ei vois vähempää kiinnostaa." Näin kuitenkin suurin osa suomalaisistakin näyttää tekevän.


Jos lukemasi on auttanut sinua tai herättänyt ajatuksia, olisin ilahtunut, jos lähetät minulle sähköpostia.


1. Kor 1:18
Sivun alkuun